Sisälle ei sada, sanotaan. Huono keli
on mitä mainion tekosyy siirtyä ravintolaan nauttimaan kalseasta
kesäpäivästä. Olimme jo jonkin aikaa juonineet Aitoa arkiruokaa
Alexanderin kanssa jonkinlaista mötea ravintolaolosuhteissa. Kun
kaksi keittäjää yrittää sovittaa aikataulunsa yhteen, kahden
valtion rajojen sisällä, tarvitaan siihen aika-avaruuden
taivuttamista ja madonreikää. Lieron mentävä kolo tarjoutui Helsingin päässä uuden pizzeria Via Tribunalin
puitteissa eräänä sunnuntaipäivänä.Sanat ”pizza” ja ”vehnä” kalskahtavat kausiliikkujan korvaan. Pienellä järjestelyllä sain ”hiilaripäivän” osumaan Stadin vierailun yhteyteen. Seurauksena roikuimme edellä mainitun pizzerian kahvassa jo kotvasen ennen avausta. Sofiankadun tulokas tarjoaa parempaa seppälää pizzan muodossa suoraan kotoa Napolista. Tyyliltään pizzat ovat perinteisen simppelejä. Listan läpiluku onnistuu hitaammaltakin lukijalta muutamassa minuutissa. Allekirjoittanut kun on jo aikaa sitten ulkoistanut pizzan valinnan leffailtaan vaimon heiniksi. Loputtoman valikoiman läpi kahlaaminen tuntuu ajantuhlaukselle. Jostain syystä meikäläisen makuaisti ei tunnu löytävän eroa etnisen pizzerian poropizzan ja frutti di maren välillä.
Tällä kertaa yksin matkustaessa olin
siis iloisesti yllättynyt, kun valittavana oli lähinnä
pääraaka-aine lätyn päälle. Polemiikkia aiheutti tosin
margaritan hinta, joka varovaisten arvioideni mukaan, oli
maailman kallein. 14 euroa kyseisestä tomaatti-juustopizzasta on
viisi euroa enemmän kuin Venetsian Markuksen aukiolla. Toisaalta,
Venetsian versio vastasi mikrossa lämmitettyä ”roiskeläppää”.
Tilausten jälkeen oli aikaa
äimistellä miljöötä. Ovipumppu tuntui käyvän taajaan ja
ravintola täyttyi sunnuntailounastajista. Sali oli jätetty
miellyttävän pelkistetyksi. Mielestäni se sopi hyvin
Etelä-Italialaiseen teemaan. Baari toisaalta tuoksahti turhankin
askeettiselle, eikä se suoranaisesti houkutellut jäämään
iltapäivävermutille ruokailun jälkeen. Avokeittiössä pöhisi
vanha kunnon napolilainen pizzauuni, joka turkoosin eroottissävyisenä
näytti hiukan eskimo iglulle. Uunin hyötyominaisuutena on korkea
lämpötila ja kiertoilma, joka antaa pizzalle sitä paiston väriä.
Piakkoin eteen lässäytettiin kaksi
höyryävää, sangen suurikokoista, napolilaista. Nythän on niin,
että mielipideasioista on parasta vääntää kättä; jokaisella
kun on oma vahva mielipide, eikä sen muuttaminen tule kuuloonkaan.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että pizzan reunat kuuluu syödä.
Sikäli mikäli reunat eivät visuaalisen havainnoinnin perusteella
vakuuta, olet luultavasti väärässä pizzeriassa. Via Tribunalissa
aloitin reunoista. Taikina oli selvästi nauttinut steroideja ja
turvonnut herkullisen turpeaksi. Tämä oli ehdoton vaatimus
reunoille, joiden tehtävänä oli säilyttää mehevät täytteet
niille varatulla pinta-alalla pizzan keskiosassa.
Ympärillä pöydät alkoivat olla
täynnä. Turisteja ja lapsiperheitä. Varsinaista lastenlistaa ei
erikseen ollut, mutta olimmehan pizzeriassa. Mietin, että mieluummin
menisin pikku väen kanssa hyvälle pizzalle kuin ensin mäkkäriin
ja sitten johonkin järkevään paikkaan erikseen tyydyttymään omia
ikiaikaisia viettejäni. Sijainti Senaatintorin laidalla houkuttaa
turisteja, eikä pizzaa parempaa muikkurverkkoa siihen hommaan
olekaan.
Kaiken kaikkiaan söimme pizzat
hyvällä ruokahalulla. Vaikka hinta tuntui hiukan suolaiselle
liikkuu usean kiskan hampurilaisateria, pikaruokalat poislukien, aika
samoissa uomissa. Tätä kirjoittaessa lähiöpizzerian
kinkku-juusto-ananas ei enää maistu samalle. Erityispeukku täytyy
antaa lyhyestä ja ytimekkäästä jälkkärilistasta: tiramisu –
ja se on siinä. Kukapa kupu täynnä pizzaa enää viitsisi ruveta
lukemaan kovin monipolvista opusta kannesta kanteen.
Pizzeria Via Tribunali
Sofiankatu 4
Alkuruoka: 7-16
Alkuruoka: 7-16
Pizzat: 13-18e
Tiramisu: 6e
Toimituksen huomautus: Ravintola
näyttää sittemmin hiukan muokanneen listaansa.
