Männä viikolla pistäydyimme
Tallinnan Rauassa jököttävään Enoteca Lucca:an. Ulkopuolella viinilaatikoista orvokit kurkistelivat saapuvia vieraita. Muutamia
kertoja ohi kävellessäni erehdyin kuvittelemaan pajaa
viinikaupaksi. Sitä Lucca on, mutta sen lisäksi myös ravintola.
Homman nimi on Viini edellä. Ravitsemusliikkeen etuosassa on
viinikauppa, missä voi käsin kosketella ravintolan
viinilistaa. Kaupassa on tiski ja tiskin takana
neitokainen, jolla on hommaansa jämäkkä ote. Lisäksi, arvioin
kyseisen neitokaisen asuvan liiketiloissa, koskapa hän on siellä
aina. Satoi tai paistoi, oli ilta tai aamu.
Olin aiemmalla kerralla puotiin
rysäyttäessäni tiedustellut mahdollisesta corkage fee:stä,
jos siis haluaa ostaa pullon hyllystä, ja nauttia sen aterian
yhteydessä ravintolan seinien sisäpuolella. Kuuluivat kympin
laskuttavan korkin irti nitkuttelusta ja viinin serveeraamisesta. Tutkiessani hyllyjen hintoja arvioin
kokonaissumman silti pysyttelevän aivan kohtuullisena, verraten esimerkiksi Alkon hinnastoon. Hintavertailua, mitä
ei ehkä pitäisi tehdä.
Pöytä meille nyt joka tapauksessa
oli. Istua lässäytimme miellyttävästi aivan avokeittiön äärelle,
mistä oli mielipiteitä jakavan miellyttävää seurata köökin
uurastusta lähestulkoon vis-à-vis. Ruoka oli ovihovia
lainaten ”klassikoita, turkkilaisella twistillä”, mihin syypää
oli turkkilainen keittiömestari. Puntaroin punaviiniä välimereltä ja vitello tonnatoa italiasta turkkilaisella twistillä. No
hitto, miks ei?
Köyhänä ja kipeänä opiskelijana
ovat valuuttakrampit alkaneet rasittamaan ravintolakäyntejä.
Ruokalan valintaa joutuu pohtimaan joko ruoan tai viinin kannalta.
Ehkäpä viimeisinä aikoina olen ollut viinihampaani orja. Jos joku
siihen on onnistunut loihtimaan suurin piirtein palettiin sopivaa
pöperöä kylkeen, olen pääsääntöisesti pysynyt rauhallisena.
Viiniä valitessa minulla oli jo
kypsäksi kehittynyt vierotusoire saksalaiseen August Kesselerin spätburgunderiin (2009). Kyseinen tuote kellotti veinipoodin hyllyssä. Kymmenen euron korkkausmaksu hoidettiin taksvärkkinä. Kylkeen
kiikutettiin tuotapikaa keittiöstä sitä vitello tonnatoa.
Mesun tyylistä tarjoilla vasikka voitaisiin keskustella pidempäänkin, mutta mainittakoot, että raakaa se ei ollut, ei roséta, eikä ylikypsää. Tästä huolimatta vasikan läski oli ihan hyvää. Viini, sen sijaan, sattui kutittamaan sitä rauhasta, mikä loi kylmiä väreitä selkäruotoa pitkin, aina alas saakka. Harjaantunut silmä olisi saattanut havaita häntäluun pään hieman vipattavan. Nuori neiti, joka saapui korjaamaan alkuruokakatteita pois, taisi hieman säikähtää pöydästä nousevaa palautetulvaa.
Pääruoan kohdalla seurueemme
palautettiin takaisin maanpinnalle. Pidin varmana nakkina tilata
turkkilaiselta lampaanliha kepakot (vai kebakot??). Ajatus
mausteisesta lampaanlihasta punaviinin kyytimiehenä nostatti veden
kielellä. Ikäväkseni jouduin lihapullan koostumusta tutkittuani
toteamaan, että parempia kebuja(?) söin viikko takaperin
laitakaupungin kansantanssipaikassa, missä meheviä pullia ja
ranskanperunoita ryyditettiin sillä Rimi-marketin vitosen punkulla.
Viinistä notkistuneella kielelläni sanelin mielipiteeni tästä
asiasta luukun takana luimuilevalle keittiömestarille. Hövelinä
kaverina tämä lupasi tekaista uudet pyörykät. Kieltäydyin mitä
kohteliaimmin tarjouksesta. Keittiön iltatoimet huomioon ottaen, uusien rusinoiden saaminen olisi
ottanut, arvioni mukaan, puolisen tuntia.
Huolimatta pääruoan kanssa
tolloilusta kokonaisuutta oli kiittäminen. Povitaskussa kuumotellut tippijallu oli loppuen lopuksi syytä kaivaa esille. Ripustin
”sheriffin tähden” hovimestarin rintaan. Sali teki ehdottomasti
Luccasta kelvollisen paikan kokoontua kaikkein pyhimmän äärelle.
Lähtiessä oli mukava plärätä viinihyllyt puodin puolella vielä
kertaalleen. Ottaen huomioon kympin korkkausmaksun, sama pullohan oli nyt tavallaan ilmainen ostaa mukaan.
Kotimatkalla (kaikki 400 metriä)
pohdiskelin ravintolan potentiaalia palvella minua jatkossa. Lucca on auki koko päivän ja esimerkiksi
vapaapäivän brunssin aikaan listalta löytyy pientä suupalaa
viinilasin kylkeen. Ravintolassa on käytössä se syntinen Coravin,
joten myös hinnakkaampien viinien maistelu lasikaupalla onnistuu.
Tallinnan matkaaja löytää Luccan sijoitettuna kätevästi matkalla
Kadriorun puistoon ja ihan kelpo väliviinipysäkkinä.
Vappua odotellessa. Kiitos, anteeksi ja
näkemiin!
http://lucca.ee/en/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti