”Entäs tuo Vegan House??”
”No en lähe mihinkään
vegaaniravintolaan.”
”No voihan sitä paistaa ne kanat sitten
iltapalaks jos jää nälkä. Aattele nyt. Pari safkaa, pullo
punkkua. Ei oo pahan hintanen.”
”Hmh, no ihan sama. Mennään sitte.”
Sunnuntaipäivä oli aurinkoinen. Monet
ravintolat - ikävä kyllä - pitävät sapattia, vaikka Virossa ei
”sunnuntaituplia” maksetakaan. Vanhan kaupungin kiskat ovat aika
taajaan auki koko viikonlopun, mutta muurien ulkopuolella tekee
tiukkaa. Näillä eväillä koukistin käpäläni ovenkahvan ympäri
ja viittilöin rouvan peremmälle vegaaniravintolaan.
Kuppila oli sisältä aivan
viihtyisännäköinen. Sopivan orginelli, mutta ei ylitseampuva.
Materiaaleja pintoihin (haluaisin uskoa) oli hankittu kierrätyksen
kautta, mutta mistään jätelava dyykkauksesta ei ollut vihiä. Sali
oli pieni ja intiimi. Sopivalle korkeudelle asennetut lamput, pöytien
yläpuolella, toivat mukavasti yksityisyyden tuntua oman pöydän
ympärille.
Tilasin ensi töikseni pullon pinoa
pöytään ja pudelin vettä. Ruokalista näytti sopivan
suppealle.Valitsin punajuuriravioleja, sekä kukkakaali-currya.
Kiukkupussi, pöydän toisella puolella, päätyi ottamaan
crostineja, sekä tofucanneloneja. Punainen kaadettiin lasiin. Jenni
totesi, että totta kai tänään oli se päivä, kun hän oli
valinnut kaninkarvakauluksen suojaamaan herkkää joutsenkaulaa.
Rouvan takana pöydässä neito pudotti puhelimen ”fight against
rabbit testing”-laukkuun. Tutkailin asiakaskuntaa ympärillä:
vanhempi suomalainen pariskunta, ilmeisesti tyttärensä kanssa.
Kaksi parivaljakkoa kolmekymppisiä daameja, sekä yksi, noh,
kolmekymppinen pariskunta. Toistaiseksi ei kuitenkaan hamppuhameita.
Muutamissa pöydissä oli ”varattu”-kyltti ja yksi aasialainen
pari käännytettiin ovelta. Puolen tunnin päästä kuppila oli
täynnä.
Alkuruoat näyttivät ihan
kelvollisille. Pikku rouvan känkkäränkkä oli hukkunut punaviiniin
ja crostini työkaluna tämä lapioi erinäisiä tahnoja tomerasti
naamaansa. Omat ”raviolini” olivat kyllä erittäin maukkaita –
eritoten pesto – mutta ravioli-sanan käyttäminen,
lainausmerkeissäkin, olisi ollut rikos raviolin kehittäjää (John
Raviolo?) kohtaan. Hyydytettyä cashewkermaa oli aseteltu
punajuurikiekkojen väliin, pestokastikeen päälle. Minähän en
näistä mitään tiedä, mutta käsittääkseni raviolit
valmistetaan pastataikinasta. Tämä taasen pyöräytetään
vehnäjauhoista ja vedestä. Viimeksi kun istuin pöydässä, missä
mielensä pahoittanut vegaani räyhäsi ruokavaliostaa, ymmärsin,
että vehnä ja vesi kuitenkin kuuluisivat tähän diettiin. Miksi
siis lista kutsui minut raviolille ja tarjosi sitten jotakin muuta?
Joka tapauksessa tärkein, se maku, oli
hyvä. Lautasen moppaaminen pestosta, kaverilta pihistetyllä
rapealla crostini-palasella, oli kelpo huvia. Pääruokaa odotellessa
tutkailin ranskalaista pinot-pulloa. Ei merkintää allergeeneista.
Ruokalistan alareunassa ilmoitettiin, että koko menu valmistetaan
vegaanisesti, mutta juomalistassa ei ollut mitään mainintaa.
Listalla kuitenkin oli useampi tuote, joiden valmistusprosessista
herää ainakin kysymys, onko valkuaista käytetty kirkastamiseen.
Pearuoad saapuivat. Kukkis-curry
tuoksui herkulliselle. Päälle oli kipattu peräkarryllinen basmatia
mahaa täyttämään. Jennin cannelonit aiheuttivat annoskateutta.
Tofumäskillä täytetyt, ilmeisesti filotaikinatuubit, oli
gratinoitu juustonkuvausmassalla. Herkullisen näköinen pöperö.
Naiskelner kallisteli punkun perseet laseihin ja toivotti head
isud!
Ruoka oli kyllä hyvää. Oikeastaan
murehdin ainoastaan akuuttia proteiinin puutostilaa. Täydellä
lautasella pojotti, laskujeni mukaan, viisi kokonaista neulapapua.
Näistä, väristä päätellen, puolet oli lisätty ennen haudutusta
ja puolet jälkeen.
Hyvää ruokaa ahmiessa tavat tuppaavat
unohtumaan. Niin kävi nytkin. Unohdin kokonaan, että hienon naisen
kuuluu jättää hiukan lautaselle. Menin, ja tankkasin tankin
täyteen riisiä. Virheliike. Varttia myöhemmin oli pönttö
pystyssä. Tilasimme laskun. Herrasmiehenä palauttelin tapoja
mieleeni ja tosi herrasmiehen tavoin annoin vaimon tarjota. Kiittelin
salia erinomaisesta palvelusta, minkä se todella ansaitsi.
Lyllersimme kadulle. Hämärästä ravintolasalista kirkkaaseen
auringonpaisteeseen siirtyessä, ja vatsan halvaannuttamana, olo oli
kuin lahnalla veneen pohjalla. Yhtä mieltä olimme kuitenkin siitä,
että reissu vegaanimestaan kannatti, vaikka maha murjotti iltaan
asti. Kotona palkitsin itseni rohkeudesta gintonicilla.
Kiitos, anteeksi ja näkemiin!
Vegan Restoran V, Rataskaevu 12, Vana
Linna.
Alkuruoat 4-8e
Pääruaot 6-11e
Jälkiruoat 2-6e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti